”Ääni kuuluu ennenkuin mitään edes näkyy!”
Näin varmaan aika moni tuntemani minua kuvailisi. Uskonpa, että myös aika moni heistä sanoisi jotain linjoilla ”se tykkää ajaa pyörällä” tai ”se on ihan pyörähullu”. Eli heipparallaa, olen Sari Tampereelta, ja rakastan mielipuolisesti maastopyöräilyä!

Mistä kaikki alkoi?

Olen pienestä asti tottunut liikkumaan pyörällä, ja se onkin ollut peräkylän lapselle tärkeä kulkuväline. Tuolloin en kuitenkaan osannut edes älytä, että tuossa kaksipyöräisessä jotain näin huikeata piileksii! Aina olen luonnossa liikkumista pitänyt itselle tärkeänä, niin liikunnan kuin henkisen palautumisen kannaltakin, mutta kunnollisen pyörän kanssa asiat alkoivat loksahtaa tosissaan kohdilleen. Hankin jotakuinkin 12 vuotta sitten Intersportista komean Tunturin maastopyörän, joka uskollisena ratsunani vei minut ja koirani metsiin poluille yhteisille ulkoiluhetkille, ja se avasi oven uudelle havainnolle; metsässä on vaan niin mahtavaa, tätähän tarvitaan lisää! Nälkä alkoi kasvaa ja matkat pitenivät, himo uusia polkuja ja reittejä kohtaan kasvoi ja heräsin aamuisin ajatellen ”Mihin tänään ajaisin?”. Mahtava fiilis!

Hullaantuminen!

Palaset loksahtivat viimeistään kunnolla kohdilleen, kun sain alleni ensimmäisen täysjoustoni ja polkurallatteluunkin tuli lisää vauhtia ja osaamista. Niin hassulta kuin se joillekin ihmisille kuulostaa, jostain esineestä/asiasta/lajista voi löytää itsensä, intohimonsa ja kutsumuksensa, tulevaisuutensa. (Uskon kyllä, että tätä lukevissa on tyyppejä jotka tajuaa, mitä tällä tarkoitan!) Se tunne, kun huomaat totaalisesti ylittäneesi itsesi, osaatkin paljon enemmän kuin luulit ja kykenet paljon suurempaan kun mitä epäilit koskaan pystyväsi tekemään, on todella huimaava!

Jatkuva käyttö vaarallista?

Kuinka paljon uskoa, itseluottamusta ja boostia voikaan tuoda juurakon yli ajaminen? Entä jännittävän näköisen kivikkosektion selvittäminen ilman jalkakosketuksia, kun aiemmin on tullut talutettua puolet? Hassuja juttuja, mutta ilman pyörääni ja sen kautta avattuja henkisiä lukkoja ja poistettuja epäluuloja, kaikenkaikkiaan itsevarmuus ja uskallus yrittää asioita on vahvistunut. Tiedän, että en ole niin surkea ja rupuinen kun mitä mielen epäluulomöröt joskus korvaan kuiskuttelevat. Saavutukseni ovat isossa mittakaavassa pieniä, mutta itselle ne ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Huomattavia tuloksia jo yhden käytön jälkeen?

Olen osallistunut muutamaan endurokisaan, ja niistä on kaikista kauhunkyyneleistä ja paniikeista huolimatta vain positiivisia kokemuksia ja hyvää sanottavaa. En ole taitava kuski enkä lainkaan nopea, näissä tapahtumissa kisaan vain itseäni ja omia ennakkoluulojani vastaan. Käyn kisoissa treenaamassa, se pitää omalla kohdalla paikkansa! Kun tulee oma vuoro lähteä radalle numerolappu tangossa, emitti (mittauslaite) piippaa ja tunnet adrenaliinin kohinan korvissa ja tutinan polvissa, antaa se aivan huikean vinkeän fiiliksen! Pelottaa niin maan p*rkleesti, mutta silti siellä minä ajan! Minä ja uskollinen ratsuni, tiedän että pyöräni kiidättää minut mihin vain uskallan sen osoittaa, ja polkaisen vähän lisää vauhtia hymyillen (tai ehkä irvistäen, jos on jo voimat vähissä).

Myönnetään – koukussa ollaan!

En ole varmaan koskaan tuntenut olevani niin oikeassa paikassa, kuin miltä tuntuu pyöräni päällä. Jotenkin tuo hitsailtu ja muotoon laitettu kasa alumiinia, muovia, öljyä ja montaa muuta ainesosaa on antanut elämääni sisältöä uskomattomalla tavalla. Se vapauttaa, voimaannuttaa ja samalla sekä irrottaa arjesta että yhdistää siihen hetkeen jossa juuri silloin olet. Tuo kaksipyöräinen kapistus on kyllä minulle sitä parasta boostia! Olen reilun vuoden nyt kuulunut myös hyväntekeväisyystiimiin Screw Loose Racingiin, jossa ainut päämäärä on ”show up and have fun”. Tätä hyvää positiivista asennetta olen pitänyt mukanani, minne vain olen pyöräni kanssa päätynyt.

Haluan vielä loppukaneetiksi sanoa, että itselle maastopyöräilyn alkuaikoina iso kannustin oli nimenomaan tyttöjen kanssa ajaminen porukkalenkeillä ja yhdessä opettelu. Olen käynyt saamassa ajo-opetusta monta kertaa, ja joka kerralla siitä on ollut valtaisa hyöty! Tällainen ainutlaatuinen leiri kuten Puss Camp on, antaa kyllä mahtavan mahdollisuuden käydä ottamassa ensipuraisu joustopyöräilyyn jos laji kutkuttaa. Mahdollisuus on myös sukeltaa syvemmälle tekniikkaan ja taktikointiin, ja itse kävinkin opettelemassa ajolinjojen luentaa ja hiomassa pyöränhallintaa. Näistä opetuksista olikin apua, kun seuraavissa kisoissa riemukiljuin itseni maaliin. Mikä tärkeintä, yhdessä samanhenkisten harrastajien kanssa on vain todella ihanaa viettää aikaa! Hauskuus ja ilo on kuitenkin tärkeintä, ja sitä maar tässä hommassa piisaa.

Vanhaa repliikkiä lainaten;
Tämä pyörä, maailmassa on monta samanlaista, mutta tämä on Minun Pyöräni.
Ja minun maastopyöräilyseikkailuni!
Nähdään poluilla!