Hyppää sisältöön
Olen toiminut vuosia pyöräilyyalmentajana, mutta ennen kaikkea olen itsekin ollut oppija ja edelleen olen. Haluan tällä blogikirjoituksella jakaa sinulle yhden tärkeimmistä asioista, mitä olen vuosien varrella oppinut.
Itsensä vertaaminen muihin hidastaa omaa kasvua enemmän kuin yksikään fyysinen este.
Sosiaalisessa mediassa näkyy toinen toistaan upeampia suorituksia, teknisiä taitoja ja treenivinkkejä. Sitä saattaa huomata selaavansa fiidiä ja ajattelevansa, että “miksi minä en pysty tuohon” tai “minun pitäisi olla parempi”. Pian huomaakin, ettei enää keskity omaan harjoitteluun ja kehittymiseen vaan siihen, mitä muut tekevät. Samalla katoaa se kaikkein tärkein: oma suunta.
Myönnän kyllä, että olen tehnyt itsekin tämän virheen. Vuosia sitten vertasin itseäni muihin ja omaa kehittymistäni siihen, miltä ulkopuolelta näytti. Ajattelin, että jos en ole yhtä nopea, taitava tai rohkea kuin joku muu, olen epäonnistunut. Mutta tämähän oli täyttä harhaa eikä sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa, kuka minä todella olen tai mitä kaikkea olen käynyt läpi.
Minun tie tähän pisteeseen ei ole ollut suoraviivainen eikä helppo. Olen käynyt läpi useita vakavia tapaturmia, murtanut selkäni kolme kertaa, ollut halvaantuneena vyötäröstä alaspäin ja sairastanut syövän. Olen elänyt terveyshaasteiden keskellä pienestä pitäen. Mikään ei ole tullut minulle valmiina. Ei kehollisesti, eikä muutenkaan.
Jos olisin jatkanut vertaamista itseeni muihin, olisin jäänyt jumiin paikalleni. En olisi kehittynyt eteenpäin millään elämän osa-alueella. Onneksi jotain muuttui.
Ymmärsin, että minä en voi olla kukaan muu kuin minä. Minun taustani on minun ja juuri siksi minun täytyy rakentaa oma polkuni. Aloin keskittyä siihen, mitä minä voin tehdä. Keskityin tunnistamaan omat heikkouteni ja tein niistä arjen kehityskohteita. En miettinyt, miltä se näyttää ulospäin, vaan sitä, mikä vie minua eteenpäin sisältäpäin. Asetin pieniä, arkeeni sopivia tavoitteita.
Aloin nähdä tuloksia mutta ennen kaikkea aloin ymmärtää, että kasvu ei tapahdu vertailemalla itseään muihin. Se tapahtuu silloin, kun pysähtyy tarkastelemaan itseään rehellisesti. Kun tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja uskaltaa tarttua niihin ilman pelkoa tai painetta näyttää joltain muulta.
Meillä jokaisella on oma lähtökohta. Eri kehot, eri mieli, eri elämäntilanteet ja eri menneisyys. Siksi myös meidän kehityksemme kulkee eri tahtia ja eri suuntaan. Kun alkaa rakentaa omaa polkuaan omista lähtökohdista käsin, voi löytää ratkaisuja, jotka todella toimivat juuri itselle.
Ja kun lopulta hiljentää ulkopuolisten odotukset, mielikuvat ja vertailun, voi alkaa kuulla sen tärkeimmän äänen, oman. Sen kautta voi kehittyä, kasvaa ja löytää tasapainon, joka ei riipu kenenkään toisen suorituksista.
Tämä kirjoitus ei ole vain pyöräilystä, vaan elämästä, kasvamisesta ja siitä, että jokainen meistä voi oppia sekä kehittyä. Omalla tavallaan ja omassa tahdissa. Ja kun opit kuuntelemaan itseäsi, alat nähdä selkeämmin myös sen, kuinka pitkälle olet jo tullut.
Haluan vielä sanoa sinulle tämän.
Sinä olet sinä. Kaikessa siinä, mitä olet kokenut, mitä kannat ja mitä kannattelet. Se riittää jo nyt siihen, että voit alkaa rakentaa omaa suuntaasi. Mutta usein suurimmat esteet eivät tule kehon rajoista tai ulkopuolelta vaan niistä, jotka asetamme itse itsellemme. Pelot. Muiden mielipiteet. Vertaaminen. Aiemmat epäonnistumiset.
Ne voivat aiheuttaa epävarmuutta, stressiä, itseensä kohdistuvaa arvostelua ja pysäyttää kehittymisen. Ne saavat unohtamaan sen, mikä sinussa on ainutlaatuista. Ja silti juuri sinussa on kaikki se, mitä tarvitset seuraavaan askeleeseen.
Siksi haluan kannustaa sinua: käännä katse itseesi. Kirjoita vaikka paperille ylös, missä haluaisit kehittyä. Mieti pieniä, arkisia tekoja, jotka vievät sinua eteenpäin juuri sinulle sopivassa tahdissa. Kun lopetat vertaamisen, alat kuulla itseäsi. Ja juuri sieltä alkaa kasvu, joka kantaa.
Sinun polkusi on arvokas. Ja se on olemassa vain siksi, että juuri sinä kuljet sitä.
